Blogi

Romanit ja lastensuojelu

Haluan nostaa esille ja tietoisuuteen näkökulman, josta yleensä ollaan hiljaa tai siitä ei ainakaan puhuta tarpeeksi mikä merkitys on menneisyyden asioilla ja miten ne voivat vaikuttaa vielä jopa vuosisatojen jälkeenkin. Toivon että historian avaamisesta voisi olla hyötyä ymmärtämään miksi lastensuojelu on haaste romanikulttuurin näkökulmasta?

Romaneilla on pitkä historia Suomen historiassa. Romaneita on ensi kerran tavattu Suomessa jo vuonna 1559 Ahvenanmaalla. Siitä lähtien romanit ovat olleet osana Suomen yhteiskuntaa. Valtiovallan suhtautuminen romaneihin oli alussa myötämielistä mutta vuosisatojen saatossa valtiovallan suhtautuminen romaneita kohtaan muuttui.

Kun Suomi oli Venäjän vallan alla 1800-luvulla, kohdistettiin romaneihin erityis-lakeja, joilla heidät pyrittiin sulauttamaan yhteiskuntaan. Romaneita alettiin sijoittamaan työlaitoksiin ja myöhemmin lakien tiukennuttua romaneita kohtaan heitä laitettiin rangaistuslaitoksiin etnisyytensä vuoksi.

Romanikysymys oli useaan kertaan Venäjän senaatin käsittelyssä, mutta siihen ei saatu ratkaisua. Senaatti päätti lopulta antaa papiston tehtäväksi romanien ”taltuttamisen”. Valtiollinen komitea luovutti vuonna 1900 senaatille mietinnön, jossa keskityttiin siihen, miten romanit saataisiin mahdollisimman tehokkaasti sulautumaan muuhun väestöön.

Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 romanit saivat Suomen kansalaisuuden. Se ei kuitenkaan muuttanut valtiovallan suhtautumista romaneihin suhteessa heidän kiertämiseensä ja heidän tapaansa elää. Valtiovallalla oli edelleen tarkoituksena tehdä romaneista sivistyneempiä ja parempia ihmisiä, joten sulauttaminen muuhun väestöön jatkui.

Suomen ollessa vielä Venäjän suuriruhtinaskunta tehtiin romaneita koskevia päätöksiä, jotka näkyvät välillisesti vielä nykyisinkin romaniyhteisössä. Vuonna 1900 luovutettiin senaatille niin sanottu Wallen komiteamietintö, jossa oli tehty virallinen selvitys ja kartoitus Suomen suuriruhtinaskunnan romaneista. Suomen itsenäisyyden aikana vuonna 1955 on tehty toinen vastaavanlainen Mustalan komiteamietintö. Komiteamietinnöt on nimetty komiteoiden puheenjohtajien mukaan. Molemmissa komiteamietinnöissä oli päädytty samaan loppupäätelmään. Komiteat olivat sitä mieltä, että ainoa toimiva ratkaisumalli romanikysymykseen olisi romanien sulauttaminen pääväestöön. Wallen komiteamietinnössä toimet kohdistettiin erityisesti lapsiin ja nuoriin. Tarkoituksena oli erottaa romanilapset jo varhain vanhemmistaan, jotta he unohtaisivat juurensa, kielensä, oman identiteettinsä ja kulttuurinsa. Komiteamietinnön mukaan romanilapsille tulisi perustaa mustalaiskouluja, jotka voisivat toimia samalla asumalaitoksina 7–16 lapsille.

Oskari Jalkio perustukin vuonna 1905 Mustalaislähetyksen, jonka tarkoituksena oli toteuttaa tätä politiikkaa Suomen romaneiden kohdalla.

Mustalaislähetyksellä on toimintansa aikana ollut useita lasten- ja nuorisokoteja ympäri Suomea. Näissä sijoituspaikoissa arvellaan vuosikymmenien aikana olleen jopa tuhansia romanilapsia. Tehdyt tilastot eivät selkeästi kerro lastenkodeissa hoidettujen lasten lukumäärää.

Mustalaislähetyksen lastenkodeissa ei työntekijöinä ollut romanitaustaisia hoitajia vaan ainoastaan pääväestön työntekijöitä. Myöskään Mustalaislähetyksen johtotehtävissä ei ollut romanitaustaisia vaikuttajia.

Mustalaislähetyksen lastenkodeissa noudatettiinkin pääsääntöisesti Wallen- ja Mustalan komiteoiden toimia romanilapsia kohtaan. Historiantutkija Panu Pulma on tutkinut Suomen etnopolitiikkaa. Panu Pulman mukaan lastenkodit olivat rasistisen assimilaatiopyrkimyksen työkalu vielä 1970-luvulla. Hänen mukaansa voidaan puhua jopa lapsiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista.

Näistä syistä romani vanhempien on vaikea luottaa erityisesti lastensuojelun viranomaisiin. Näissä tilanteissa on ensisijaisen arvokasta voittaa romanivanhempien luottamus. Jos vanhemmat pystyvät luottamaan eri viranomaisiin niin tilanteita on paljon helpompi hoitaa, vaikka ne olisivatkin vaikeita. Romanivanhempien on vaikea luottaa lastensuojelun viranomaisiin sekä työntekijöihin koska lähihistoriassa on ollut niin paljon väärinkäytöksiä romanilapsia kohtaan. Romanilasten pakko sulauttaminen pääväestöön vielä 60– ja –70 luvuilla lastensuojelussa on jättänyt romaneihin pelon lastensuojelua kohtaan. Olisi ensisijaisen tärkeää saada romaneiden asenteet muuttumaan näissäkin asioissa ja siihen paras mahdollinen tapa on, että romanit itse näkevät miten yhteiskunta on lastensuojelunkin osalta muuttunut. Haaste ei kuitenkaan ole yksistään romaneiden, vaan haaste on myös eri viranomaistahojen siinä, että kyetään kohtaamaan romaniperheet ilman ennakkoasenteita. Toivottavaa olisikin, että nyky- yhteiskunnassa voitaisiin asioista keskustella avoimesti ja korjata vääriä asenteita puolin ja toisin.

Voitto Friman, Toiminnanjohtaja